Biisiintekoprosessi - Kultahippuja ja legoja

Yleensä musiikintekemiseni on rähmimistä ideoiden keskellä. Keskinkertaisten ideoiden. Kuin leikkisin lapsena legoilla kokeillen mitä saan niistä aikaiseksi. Palikoiden pyörittely on soittamista, kokeilua, erilaisia soundeja, sointukuvioita, rytmejä, sanoja, mielikuvia ja tarinanalkuja. Niitä kaikkia yhdistelemällä saan aikaiseksi musiikillisen tarinan joka vie toivottavasti kuuntelijan lyhyelle matkalle ohjaamaani paikkaan ja tilanteeseen.

Vuosien varrella olen oppinut tunnistamaan itsessäni mitä tapahtuu kun löydän mielestäni hyvän biisi-idean. Kuvittele tunnetta kun löydät ruokakaapin perältä unohtuneen suklaalevyn. Se on samankaltainen innostus ja puhdas ilo joka liittyy löytämiseen ja lupaukseen tulevasta nautinnosta. Tai se kun lapsi saa legoilla tehdyn rakennelmansa suunnitelman päähänsä. " Katso Isi! Avaruusasema!!" 

Minusta minkä tahansa idean (taiteenlajista riippumatta) työstäminen on nautintoa ja elämänriemua. Jos sen ottaa elämästäni pois, kuihdun ja sairastun. Monelle muullekin tuntemalleni musikantille luovuus on elinehto ja elintapa. Onneksi olen tuntenut ja tunnen edelleen ihmisiä joiden kanssa biisienteko on meidän yhteinen juttu josta saamme merkitystä elämään. Huono puoli asiassa on se, että sitä ei voi jakaa kunnolla muiden kuin muusikoiden kesken, ja niistäkin vain osa on innostunut musiikinluomisesta.

Tunnistan saman innostuksen myös muussa tekemisessäni, esimerkiksi puutöistä ja elektroniikkahommista minulle irtoaa hupia jota on vaikeaa selittää muille. Tykkään myös luonnostella paperille erilaisia laitteita. Minusta kaikki tällainen aivojen veivaaminen kumuloituu biisiteossa tietynlaisena avoimuutena ja irtonaisuutena. Pääasia tässä jutussa on siis löytämisen ilo.

Pitäisköhän kaivaa ne lapseni legot salaa esiin...