Ihmeelliset ihmiset - Hiekkaa tiimalasissa puolet jäljellä
Keski-ikäinen. Mitä se tarkoittaa?
Minusta nuoruus kestää 29-vuoteen saakka, keski-ikä alkaa 30-vuotiaana ja loppuu 59-vuotiaana. Sen jälkeen alkaa vanhuus. Keski-ikä kuulostaa siltä, että ollaan elämän puolessa välissä. Jokaiselle se tulee kohdalle kun pakoon ei millään pääse.
Keski-ikäiselle on tärkeää miettiä miten ensimmäinen elämänpuolisko meni ja miten halutaan elää loppuelämä. Kovia ratkaisuja ja muutoksia voi olla edessä.
Olen kuullut ja havainnut, että moni neli-viisikymppinen havahtuu pohtimaan tarkasti omaa elämäntilannettaan ja persoonaansa. Heräämisen taustalla on monesti ero, parisuhteen loppuminen ja kova henkinen trauma. Varsinkin ne jotka ovat olleet pitkään suhteessa, ovat eron jälkeen ihmeissään miten yksin pitäisi osata olla ja elää. Useille heräämiskokemus on positiivinen ja silmiä avaava henkinen kasvupyrähdys. Monet anteeksipyynnötkin esitetään tässä vaiheessa. Tai ostetaan moottoripyörä ja haikaillaan loppunutta nuoruutta jopa hedonistisesti.
Aika moni keski-ikäinen on löytänyt oman tavan olla rento oma itsensä ja ei jaksa enää välittää mitä muut ajattelevat. Oleminen on melko kevyttä ja helppoa, sillä lapset ovat melkein tai jo aikuisia, työelämä on raiteillaan ja elämä muutenkin vakiintunut. Silti, menneisyyden traumat ja henkiset haasteet pukkaavat päälle ja tunne-elämä saattaa olla myrskyisää tyynen ulkokuoren alla. Omien lasten kanssa eletyt vuodet ja niihin liittyvät tunnelataukset tulevat käsittelyyn. Silloin alkaa kiinnostaa erilaiset psykologiset oppaat ja mielen itsehoitokirjat joita onneksi onkin tyrkyllä varsin runsaasti, toisin kuten edellisellä sukupolvella. Jos ongelmien yli päästään, henkinen kehitys tekee aimo harppauksen eteenpäin, ja loppuelämä voi olla vapautunutta nauttimista ja itseilmaisua luonnollisilla terveillä tavoilla.
Kuolemaakin keski-ikäinen miettii koska nuorena sitä ei tarvinnut ajatella. Keski-iässä joku samanikäinen tuttu on todennäköisesti kuollut ja oma kuolemattomuus on saanut vähintään kolauksen, ellei peräti romahduksen. Tähän aikaan liittyy myös maailmankuvan kyseenalaistaminen uskonnollisine ja filosofisine vivahteineen.
Jos keski-ikäisenä on vanhempana pienelle lapselle, on se minusta mahtavaa, koska silloin on niin paljon kypsempi ihmisenä ja todennäköisesti parempi kasvattaja kuin alle kolmekymppisenä. Prioriteetit elämässä ovat paremmin kohdillaan lapsen etua ajatellen. Ehkä vanhempana on myös helpompi mennä lapsen maailmaan ja löytää uudestaan oma lapsekkuus vuosien aikana hitaasti taustalla kasaantuneen "asiallisuuden" ja "aikuisuuden" takaa.
Keski-iässä oma fyysinen kunto tulee puutteineen tai vahvuuksineen selkeästi esiin. Kroppa ja naama muuttuvat väkisin. Silloin kysytään taitoa ja halua hyväksyä itsensä muiden joukossa ilman turhia rooleja.
Mielestäni keski-iän vaihe elämässä voi olla erinomainen herätys luonnolliseen ihmisyyteen vaikka se olisikin rankkaa menoa. Elämä on muutosta ja tasalaatuinen junnaaminen ilman muutosta ei ole luonnollista. Ei kannata haikailla mennyttä. Tämä hetki on todellisuutta!
Minusta nuoruus kestää 29-vuoteen saakka, keski-ikä alkaa 30-vuotiaana ja loppuu 59-vuotiaana. Sen jälkeen alkaa vanhuus. Keski-ikä kuulostaa siltä, että ollaan elämän puolessa välissä. Jokaiselle se tulee kohdalle kun pakoon ei millään pääse.
Keski-ikäiselle on tärkeää miettiä miten ensimmäinen elämänpuolisko meni ja miten halutaan elää loppuelämä. Kovia ratkaisuja ja muutoksia voi olla edessä.
Olen kuullut ja havainnut, että moni neli-viisikymppinen havahtuu pohtimaan tarkasti omaa elämäntilannettaan ja persoonaansa. Heräämisen taustalla on monesti ero, parisuhteen loppuminen ja kova henkinen trauma. Varsinkin ne jotka ovat olleet pitkään suhteessa, ovat eron jälkeen ihmeissään miten yksin pitäisi osata olla ja elää. Useille heräämiskokemus on positiivinen ja silmiä avaava henkinen kasvupyrähdys. Monet anteeksipyynnötkin esitetään tässä vaiheessa. Tai ostetaan moottoripyörä ja haikaillaan loppunutta nuoruutta jopa hedonistisesti.
Aika moni keski-ikäinen on löytänyt oman tavan olla rento oma itsensä ja ei jaksa enää välittää mitä muut ajattelevat. Oleminen on melko kevyttä ja helppoa, sillä lapset ovat melkein tai jo aikuisia, työelämä on raiteillaan ja elämä muutenkin vakiintunut. Silti, menneisyyden traumat ja henkiset haasteet pukkaavat päälle ja tunne-elämä saattaa olla myrskyisää tyynen ulkokuoren alla. Omien lasten kanssa eletyt vuodet ja niihin liittyvät tunnelataukset tulevat käsittelyyn. Silloin alkaa kiinnostaa erilaiset psykologiset oppaat ja mielen itsehoitokirjat joita onneksi onkin tyrkyllä varsin runsaasti, toisin kuten edellisellä sukupolvella. Jos ongelmien yli päästään, henkinen kehitys tekee aimo harppauksen eteenpäin, ja loppuelämä voi olla vapautunutta nauttimista ja itseilmaisua luonnollisilla terveillä tavoilla.
Kuolemaakin keski-ikäinen miettii koska nuorena sitä ei tarvinnut ajatella. Keski-iässä joku samanikäinen tuttu on todennäköisesti kuollut ja oma kuolemattomuus on saanut vähintään kolauksen, ellei peräti romahduksen. Tähän aikaan liittyy myös maailmankuvan kyseenalaistaminen uskonnollisine ja filosofisine vivahteineen.
Jos keski-ikäisenä on vanhempana pienelle lapselle, on se minusta mahtavaa, koska silloin on niin paljon kypsempi ihmisenä ja todennäköisesti parempi kasvattaja kuin alle kolmekymppisenä. Prioriteetit elämässä ovat paremmin kohdillaan lapsen etua ajatellen. Ehkä vanhempana on myös helpompi mennä lapsen maailmaan ja löytää uudestaan oma lapsekkuus vuosien aikana hitaasti taustalla kasaantuneen "asiallisuuden" ja "aikuisuuden" takaa.
Keski-iässä oma fyysinen kunto tulee puutteineen tai vahvuuksineen selkeästi esiin. Kroppa ja naama muuttuvat väkisin. Silloin kysytään taitoa ja halua hyväksyä itsensä muiden joukossa ilman turhia rooleja.
Mielestäni keski-iän vaihe elämässä voi olla erinomainen herätys luonnolliseen ihmisyyteen vaikka se olisikin rankkaa menoa. Elämä on muutosta ja tasalaatuinen junnaaminen ilman muutosta ei ole luonnollista. Ei kannata haikailla mennyttä. Tämä hetki on todellisuutta!
Kommentit
Lähetä kommentti