Yhteiskunnallinen huomio - Zombien hyökkäys! Läsnäolo 0%!
Narsistikapula, turmion kalikka, progandageneraattori, sontalaatta, helvetinkone, absentti, zombie-kapula, aikakuoppa (nimet by Miikka H.)...
Minua oikeasti jurppii vietävästi nähdä zombeja tuijottamassa ruutuja!
Törkeimpiä esimerkkejä seuraavaksi.
Näin koulun pihalla alakouluikäisen lapsen ja hänen vanhempansa viettämässä yhteistä aikaa lauantaipäivänä. Lapsi iloitteli kiipeilytelineessä ja pyysi vanhempiaan katsomaan miten hienosti hän osaa kiivetä. Sekä isä että äiti kumpikin seistä hojottivat erillään oma kännykkä kourassa katse tiukasti ruudussa. Lapsi koetti saada huomiota turhaan huutamalla.
Tilanne näytti todella absurdilta. Vanhemmat eivät vaan tajua omaa käytöstään. Todennäköisesti edellä kuvattu välinpitämättömyys toistuu kotona ja kaikkialla sen perheen arjessa. Käytöksellään vanhemmat viestivät että lapsen touhut ei kiinnosta pätkääkään. Lapsi saa tällaisesta todella huonoa kokemusta joka voi vaikuttaa itsetuntoon ja vanhemmuussuhteisiin. Samalla lapsi oppii, että näin kuuluu toimia ja se on ihan ok kaikille.
Olin sosiaalialan töissä pari vuotta sitten tilanteessa jossa puhuttiin erään alaikäisen asiakkaamme itsetuhoisista aikeista. Kaksi kolleegani rekisteröivät keskustelun, mutta olivat syventyneinä someiluun. Piti ärjäistä kaksi kertaa jotta tajusivat laittaa puhelimet sivuun. Sain osakseni lehmänsilmäisiä ihmetteleviä katseita.
Ollessani ravintolaillallisella ystäväni kanssa tarkkailin läheisen pöydän meininkiä. Pariskunta oli tullut syömään yhdessä ja ilmeisesti viettämään aikaa yhdessä. Kumpikin roplasi kännykkäänsä suurimman osan ajasta. Ei mitään keskustelua, silmäkontaktia tai yhdessäolemisen fiilistä. Olipa romanttista!
Inhoan myös työpaikkaruokailussa kännykän katselua. Miksei voi edes hetken olla läsnä työkavereiden kanssa, keskittyä syömiseen ja läpän heittämiseen yhdessä?! Tosin nykyään töissäkin näyttää olevan tärkeää somettaa työajalla. Pomo ei tykkäisi jos tietäisi... Palkkaisinko itse kännykän roplaajan omaan firmaani? En helkkarissa!!! Työteho on jotain 30% verrattuna puhelimettomaan.
Kaikkialla missä joutuu odottamaan näkee zombeja. Lentokentät ovat surullisia esimerkkejä. Pariskunnat jotka ovat lähteneet reissaamaan yhdessä ja viettämään laatuaikaa eivät keskity toisiinsa ja istuvat vierekkäin ilman mitään kontaktia. Koskea saa mutta ei kännykkään..
Joka puolella näkyvä zombailu on ilmeisesti tehnyt asiasta hyväksyttyä. Toki on asiallista katsoa silloin tällöin omat viestit ja etsiä infoa, mutta jos suurin osa ajasta on päätöntä roplaamista hommassa ei ole mitään järkeä.
Jos kännykässä näkyisi selkeästi ruutuaika per päivä, ihmiset järkyttyisivät miten paljon he tuhlaavat aikaa somettamiseen.
Onko ruutuun keskittyminen pakokanava nyt-hetkestä ja ympäristöstä? Vai onko sometuksesta saatavat dopamiinilataukset liian koukuttavia?
Minusta on surullista ja säälittävää miten sosiaalinen yhdessäoleminen on mennyt tällaiseksi. Miten ihmeessä on mahdollista, että ihmiset eivät tajua omaa käytöstään?! Meinasin itsekin hurahtaa tähän, mutta olen tullut paremmin tietoiseksi oman lapsen avulla. Hänen kanssaan läsnä oleminen on 100% on tärkeämpää kuin mikään Facebookin diipadaapa-päivitys tai viesti kaverilta. Sitä kautta olen oppinut tarkkailemaan omaa ruutuaikaa ja haluan pitää sen minimissään.
Paljonko SINÄ kulutat aikaa kännykkä kourassa? Kehtaatko edes tutkia?!
Ruutuajan zekkaamiseen löydät ohjelman täältä!!
Minua oikeasti jurppii vietävästi nähdä zombeja tuijottamassa ruutuja!
Törkeimpiä esimerkkejä seuraavaksi.
Näin koulun pihalla alakouluikäisen lapsen ja hänen vanhempansa viettämässä yhteistä aikaa lauantaipäivänä. Lapsi iloitteli kiipeilytelineessä ja pyysi vanhempiaan katsomaan miten hienosti hän osaa kiivetä. Sekä isä että äiti kumpikin seistä hojottivat erillään oma kännykkä kourassa katse tiukasti ruudussa. Lapsi koetti saada huomiota turhaan huutamalla.
Tilanne näytti todella absurdilta. Vanhemmat eivät vaan tajua omaa käytöstään. Todennäköisesti edellä kuvattu välinpitämättömyys toistuu kotona ja kaikkialla sen perheen arjessa. Käytöksellään vanhemmat viestivät että lapsen touhut ei kiinnosta pätkääkään. Lapsi saa tällaisesta todella huonoa kokemusta joka voi vaikuttaa itsetuntoon ja vanhemmuussuhteisiin. Samalla lapsi oppii, että näin kuuluu toimia ja se on ihan ok kaikille.
Olin sosiaalialan töissä pari vuotta sitten tilanteessa jossa puhuttiin erään alaikäisen asiakkaamme itsetuhoisista aikeista. Kaksi kolleegani rekisteröivät keskustelun, mutta olivat syventyneinä someiluun. Piti ärjäistä kaksi kertaa jotta tajusivat laittaa puhelimet sivuun. Sain osakseni lehmänsilmäisiä ihmetteleviä katseita.
Ollessani ravintolaillallisella ystäväni kanssa tarkkailin läheisen pöydän meininkiä. Pariskunta oli tullut syömään yhdessä ja ilmeisesti viettämään aikaa yhdessä. Kumpikin roplasi kännykkäänsä suurimman osan ajasta. Ei mitään keskustelua, silmäkontaktia tai yhdessäolemisen fiilistä. Olipa romanttista!
Inhoan myös työpaikkaruokailussa kännykän katselua. Miksei voi edes hetken olla läsnä työkavereiden kanssa, keskittyä syömiseen ja läpän heittämiseen yhdessä?! Tosin nykyään töissäkin näyttää olevan tärkeää somettaa työajalla. Pomo ei tykkäisi jos tietäisi... Palkkaisinko itse kännykän roplaajan omaan firmaani? En helkkarissa!!! Työteho on jotain 30% verrattuna puhelimettomaan.
Kaikkialla missä joutuu odottamaan näkee zombeja. Lentokentät ovat surullisia esimerkkejä. Pariskunnat jotka ovat lähteneet reissaamaan yhdessä ja viettämään laatuaikaa eivät keskity toisiinsa ja istuvat vierekkäin ilman mitään kontaktia. Koskea saa mutta ei kännykkään..
Joka puolella näkyvä zombailu on ilmeisesti tehnyt asiasta hyväksyttyä. Toki on asiallista katsoa silloin tällöin omat viestit ja etsiä infoa, mutta jos suurin osa ajasta on päätöntä roplaamista hommassa ei ole mitään järkeä.
Jos kännykässä näkyisi selkeästi ruutuaika per päivä, ihmiset järkyttyisivät miten paljon he tuhlaavat aikaa somettamiseen.
Onko ruutuun keskittyminen pakokanava nyt-hetkestä ja ympäristöstä? Vai onko sometuksesta saatavat dopamiinilataukset liian koukuttavia?
Minusta on surullista ja säälittävää miten sosiaalinen yhdessäoleminen on mennyt tällaiseksi. Miten ihmeessä on mahdollista, että ihmiset eivät tajua omaa käytöstään?! Meinasin itsekin hurahtaa tähän, mutta olen tullut paremmin tietoiseksi oman lapsen avulla. Hänen kanssaan läsnä oleminen on 100% on tärkeämpää kuin mikään Facebookin diipadaapa-päivitys tai viesti kaverilta. Sitä kautta olen oppinut tarkkailemaan omaa ruutuaikaa ja haluan pitää sen minimissään.
Paljonko SINÄ kulutat aikaa kännykkä kourassa? Kehtaatko edes tutkia?!
Ruutuajan zekkaamiseen löydät ohjelman täältä!!
Kommentit
Lähetä kommentti