Maailmanhistoria uusiksi! Fantasiaa vai totuudensiemeniä?

Missä olemme

Tämä tarina kertoo tapahtumista Maa-planeetallamme, joka pyörii Aurinko-nimisen tähden takana imussa samalla kun Aurinko muiden lukemattomien tähtien lailla kiertää galaksimme keskustaa. Maa ja muut Aurinkoa seuraavat planeetat yrittävät kovasti pysyä Auringon perässä ja tulevat hieman sen takana noin 230km sekunnissa vortex-kuviota piirrellen avaruuteen. Kova on vauhti avaruudessa! Varsinkin, kun koko Linnunrata-galaksimme kiertää muiden galaksien kanssa kiihtyvällä vauhdilla rihmastona poispäin alkuräjähdyksestä. Joskus tulevaisuudessa näemme vain oman galaksimme tähdet, sillä muut liitävät kauas näkyvistä. Nyt Maasta katsottuna avaruudessa näkyy vain pieni osa Linnunrataa ja voimakkaimpina lähimmät tähdet kuten Sirius ja Alfa Centauri. Olemme alkuajoista lähtien olleet tietoisia siitä, että "tuolla jossain" on jotain meitä suurempaa! Nyt teknologian harpatessa kovaa vauhtia eteenpäin galaktinen paikkamme ja planeettamme historia kiinnostaa enemmän kuin koskaan ennen.

Kauan sitten..

Yli 13 000 vuotta sitten, ennen jääaikaa, ennen egyptiläisiä, ennen intialaisia ja ennen nyt tuntemiamme vanhimpia kulttuureja, Maan päällä oli ollut kansoja jotka eivät olleet kovin edistyksellisiä. Heillä oli perustiedot tulen tekemisestä, maanviljelystä, puutöistä ja työkalujen valmistuksesta. Maailmankuva perustui uskomuksiin ja taikauskoisiin aistien välittämiin luonnonilmiöihin.
Oli kuitenkin yksi poikkeus! Eräs kansakunta oli asunut saarivaltiossa nimeltä Atlantis jo noin 30 000 vuotta sitten. Heillä oli kukoistava ja kehittynyt tiede ja taideyhteiskunta joka toimi yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan. Platon kuvaili Atlantista dialogissaan nimeltä Kritias. Atlantislaiset saivat jonkin aikaa apua kehitykseensä Maan ulkopuolelta tulleilta olennoilta jotka olivat ihmisenkaltaisia ulkonäöltään ja olemukseltaan. Nämä extraterrestiaalit kertoivat tulleensa Orionin tähdistöstä ja Siriuksen läheltä. He olivat maapallolaisiin nähden paljon kehittyneempiä ja myös rodullisesti vanhempia. Siksi heillä oli teknologista etumatkaa ja henkistä viisautta enemmän. Atlantislaiset matkustelivat laivoillaan ja olivat utelias kansa. He perustivat siirtokuntia nykyiseen Väli-Amerikkaan, Välimerelle Egyptin seudulle ja kauemmas itään, Kiinaan saakka. Nykyään heidän rakennuskulttuurinsa jatkeita näkyy pyramideina eri puolilla Maata.

13 600 vuotta sitten avaruudesta tuli Maahan suuri meteroriitti joka osui lähelle Atlantiksen saariryhmää. Seurauksena oli räjähdyksiä, maanjäristyksiä, tsunameja, maanvajoamia ja valtava tuhkapilvi. Atlantis tuhoutui ja upposi kokonaan vuorokaudessa. Merien rantaviivat piirtyivät uusiksi joka puolella planeettaa. Vettä tuli joka puolelle, myös paikkoihin joissa sitä ei ole ollut. Onneksi henkiin jäi pieni joukko asukkaita joista osa pakeni viimeisillä voimillaan Väli-Amerikkaan ja osa itään kohti Egyptiä tietäen siirtokuntien ottavan heidän vastaan. Ajat olivat kovia Maapallolla, sillä tuhkapilvi esti auringonvalon tulemisen kunnolla maan pinnalle ja kasvit alkoivat näivettyä. Ihmisiä kuoli paljon ja kokonaisia kansoja tuhoutui. Jäljelle jäi Egyptissä, Intiassa, Afrikassa, Väli-Amerikassa, Aasiassa ja Välimerellä asuneita pieniä kansoja jotka eivät olleet atlantislaisten veroisia kansakuntina. Vain harvoja Atlantiksen osaajia säilyi hengissä kertomaan historiaansa ja jakamaan kulttuuriaan muille.

Aikaa kului. Henkiinjääneet keskittyivät elämän säilyttämiseen ja taistelivat olemassaolostaan. Uudet sukupolvet alkoivat unohtaa edellisten saavutuksia ja eivät päässeet itse luomaan ja kehittämään kulttureitaan. Elämä oli todella rankkaa!
13 300 vuotta sitten, noin 300 vuotta katastrofin jälkeen, extraterrestiaalit päättivät tulla auttamaan maapallolaisia, taas kerran. Heidän pääjoukkonsa saapui avaruusaluksilla nykyisen Lähi-Idän seutuville koska siellä oli eniten atlantislaisten jälkeläisiä ja korkein kulttuuri sillä hetkellä Maassa. Tähän päivään saakka on säilynyt heistä kertomuksia Raamatussa, Eenokin kirjassa. Tosin heistä puhutaan langenneina enkeleinä eikä avaruuden naapureina. He näyttäytyivät myös Väli-Amerikassa. Jäljellä on kiveen hakattuja kuvia ja muinaisia taruja. He auttoivat Maapallon asukkaita kehittämään maanviljelyä, astronomiaa, metallurgiaa ja taiteita opettamalla kädestä pitäen. Ajan kuluessa he pariutuivat Maapallon naisten kanssa, ilman lupaa, ja saivat risteytyneitä jälkeläisiä joista oli paljon harmia pitkän aikaa. Extraterrestiaalien oma tuomioelin huomasi tapahtuneen ja yksi Maassa vaikuttaneista johtohahmoista, Azazel, nostettiin vastuuseen. Hänet tuomittiin henkiseen vankeuteen ja yksinäisyyteen. Ruumis haudattiin mustasta laavakivestä tehtyyn sarkofagiin joka upotettiin peruskallioon hakattuun keinotekoiseen vesialtaaseen. Mukaan hautaan laitettiin Azazelin omaisuutta jota hän oli tuonut mukanaan kotoaan Siriuksesta. Hauta sijaitsee Gizassa, Egyptissä. Haudan päälle rakennettiin suuri pyramidi, enimmäkseen avaruusolentojen suunnittelemana ja heidän teknologiansa avulla. Apukäsinä oli maapallolaisia suurina joukkoina oppimassa rakennusteknologiaa. Pyramidin tarkoitus oli olla Azazelin salainen hauta jotta joskus tulevaisuudessa Azazelin henki pääsee pyramidin mekanismin avulla takaisin kotiinsa Siriukseen. Hän on edelleen eräänlaisessa koomassa siellä haudassaan!
Extraterrestiaalit huomasivat että tulossa on seuraava katastrofi, jääkausi! He laativat suunnitelman Maapallon historian tallentamisesta jälkipolville. He ja maapallolaiset rakensivat yhdessä Gizan syvään peruskallioon kirjaston jonka sisään tallennettiin kertomukset menneisyydestä metallisiin tauluihin. Merkiksi kirjaston päälle rakennettiin suuri kivinen mahallaan makaava leijonapatsas.

Avaruuden auttajat lähtivät pois. Ihmiskunnan oli selvittävä koettelemuksistaan omin voimin. Jääkausi alkoi kun tuhkapilvi vain tiheni ja ei suostunut hälvenemään. Merivirrat ja tuulet menivät sekaisin. Vesi liikkui meristä paikkoihin joissa se ei ole ollut sitten muinaisten aikojen miljoonia vuiosia sitten. Ilmasto kylmeni tuhkapilven takia. Suuri osaa Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa peittyi valtavien jäämassojen alle tuhansien vuosien aikana. Kansakunnat menivät kultturellisesti takapakkia koska olosuhteet elämälle olivat liian haastavia. Vain lämpimien ilmastojen kansat pystyivät hieman edistämään kultturejaan. Näistä kehittyneimmät olivat intialaiset ja egyptiläiset.
Varsinkin egyptiläisillä oli voimakkaasti muistoissaan maan ulkopuolisten apulaisten osallisuus. Valitettavasti historia meni sekaisin taikauskon ja uskonnon kanssa. Lopputuloksena oli sekava maailmankuva jossa jumalat olivat tulleet avaruudesta ja palaisivat sinne kuoltuuan. Egyptiläisille kehittyi hierarkia jonka huipulla oli perinnöllinen faarao. Vaikka hän oli tavallinen ihminen, hän uskoi olevansa jumalien jälkeläinen ja palaavansa tähtiin. Muistoina menneistä ajoista oli suuri pyramidi ja leijonapatsas. Kaikki muu oli unohtunut. Jopa salainen kirjasto ja Azazielin hauta. Leijonapatsaan pää mureni ja eräs faarao rakennutti oman kasvokuvansa tilalle. Nyt sitä rakennelmaa kutsutaan Sfinksiksi. Sekin hautautui kokonaan hiekkaan Gizan kuivuessa ja autioituessa. Vuosituhansien kuluessa faaraoiden halusivat olla suuren pyramidin rakennuttajan kaltaisia. Rakennettiin lisää pyramideja vaihtelevalla menestyksellä, kustannuksia ja ihmishenkiä säästämättä. Aikanaan Egyptin mahtava kulttuuri rappeutui ja jäi muiden kansakuntien kehityksen taakse. Suuri pyramidi ei enää toimi alkuperäisen tarkoituksensa mukaan, koska tärkeät elementit (kristallit) on varastettu sen sisältä. Nämä kristallit ovat Atlantiksen aikaisia ja pilkottu pieniksi palasiksi ahneuden ja typeryyden takia.

Lopulta jääkausi alkoi hellittää tuhkapilven kaikotessa ja ihmiset jäätiköiden reunoilla siirtyivät vuosituhansien aikana kauemmaksi tutkien uusia asuinalueita. Kansat kasvoivat ja oppivat uutta. Ihmisiä kulkeutui Pohjois-Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja eri puolille Aasiaa. Merivirrat ja tuulet alkoivat vakiintua mahdollistaen jokien varsilla asumisen. Kulttuurit kehittyivät hiljalleen. Ihmisten peruskysymyksille "Keitä olemme? Mistä tulemme? Minne päädymme?" alettiin hakea vastauksia. Vanhat legendat ja tarinat heräsivät henkiin, osa uskontojen muodostuessa ja osa kansakuntien tarinoissa. Vuosituhannet kuluivat kunnes historiallisella janalla hyvin pienellä aikasektorilla alkoi tapahtua!

Moderni aika

1940-luvulla alettiin ottaa käyttöön atomienergiaa. Tämän extraterrestiaalit huomasivat heti. Heitä on koko ajan ollut planeetallamme tarkkailemassa. Ihmiskunnan edetessä teknologian saralla tiettyyn pisteeseen, mielenkiinto avaruuden naapureissa herää erityisen paljon. Heitä tuli moneen otteeseen salaa tutkimaan Maan kehitystä. Kuitenkin ihmisille tuli paljon havaintoja UFO:ista, eli tunnistamattomista lentävistä objekteista. Alkoi liikkua tarinoita abduktioista joissa ulkoavaruuden olennot olivat kaapanneet ihmisiä tutkimuksiinsa. Kaikki avaruuden matkaajat eivät olleet vanhoja ystävällisiä tuttuja Orionista! Mediassa tuli esiin science fiction -elokuvia ja tv-sarjoja joissa maalattiin aivan erilainen maailmankuva kuin mihin oli totuttu. 1900-luvun lopulla ihmisten mielissä uskonto ei enää ollut niin tärkeää kuin aikaisemmin. Tieteellinen ajattelu alkoi vallata alaa. Teknologian kehityksen kiihtyessä alettiin pohtia yhä enemmän ihmisen paikkaa universumissa biologisena ja henkisenä olentona.

Nyt 2010-luvun lopulla tiedostamme Maapallon pienenä plänttinä avaruudessa. Tiedostamme pikkuruisen roolimme galaksissamme. Kuitenkin samat vanhat tarinat extraterrestiaaleista jatkuvat. Valitettavasti ihmiset pelkäävät heidän tulevan tuhoamaan planeettamme elämän. Meistä on mielikuvituksessamme tullut alienien ruokaa! Aika näyttää tulevatko tutut avaruuden olennot taas ihmiskunnan avuksi hädän hetkellä tai muuten vaan kun alamme olla kypsiä avaruusaikaan. Aika näyttää myös paljastaako Egyptin valtio pyramidin alta jo löytyneen Azazelin haudan ja sfinksin alta tutkateknologialla todetun kirjastoluolan. Silloin tämä tarina osoittautuu todeksi ja epäuskoinen hekotuksesi muuttuu leuan kolahtamiseen lattiaan saakka!
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hygieniaa - Proput suussa

Soitinrakennusta - Hyvän Stratocasterin kasaaminen

Biisintekoprosessi - Sanoituksia veivaamassa